Dinosauruspuisto Wiki
Advertisement
Spiny
Spiny Jurassic Park III
Laji Spinosaurus
Esiintymiset Jurassic Park III
Asuinalue Isla Sorna
Sukupuoli Uros[1]
Syntynyt 1990 -luvun alussa
Kuollut Vuoden 2001 jälkeen
Korkeus 4,8 metriä (ilman purjetta)[2],
6 metriä (purjaan kanssa)[3]
Pituus 11 metriä[4]
Status Kuollut[5]
Uhrit Cooper,
M.B. Nash

Spiny[6] (tai Spino[7]) on Jurassic Park III -elokuvassa esiintyvä spinosaurus.

Taustaa[]

Tyrannosauruksen esiinnyttyä suuressa roolissa kahdessa ensimmäisessä Jurassic Park -elokuvassa, tuotantoryhmä halusi esitellä seuraavaksi jotain uutta. Alun perin baryonyxin suunniteltiin esiintyvän kolmannessa elokuvassa, mutta myöhemmin päädyttiin spinosaurukseen, joka oli voimakkaampi ja kookkaampi. Spiny olikin vuosien ajan Jurassic Park -elokuvasarjan suurin lihansyöjädinosaurus ennen kuin indominus rex esiteltiin Jurassic World -elokuvan myötä.

Vastoin odotuksia, spinosaurus ei saanut kriitikoilta, yleisöltä ja faneilta lämmintä vastaanottoa esiinnyttyään Jurassic Park III:ssa. Pääsyyn uskotaan yleisesti olleen kohtaus, jossa Spiny tappaa tyrannosauruksen, yleisön suosikkilajiksi nousseen dinosauruksen. Siitä huolimatta spinosauruksella on oma fanikuntansa Jurassic Parkissa.

Esiintyminen elokuvissa[]

Alkuperä:
Spiny on tiedettävästi ainoa spinosaurus, jonka InGen kasvatti laboratoriossaan Isla Sornalla. Ei tiedetä, miksi näin tehtiin, koska spinosaurusta ei oltu suunniteltu Jurassic Park -puiston nähtävyydeksi[8].

Vapautuminen:
Hurrikaani Clarissan iskettyä saarelle, työntekijät evakuoitiin ja eläimet hylättiin oman onnensa nojaan. Spiny ehkä vapautettiin tai vaihtoehtoisesti se pääsi pakoon aitojen tuhouduttua, jonka jälkeen se asettui saaren koillispuolelle[9]. Vähäisen kilpailun ja runsaan ravinnon asniosta, Spinystä kasvoi alueen ja koko saaren suurin lihansyöjä.

Isla Sornan katastrofi:

Spiny vastaan tyrannosaurus

Spiny taistelemassa tyrannosaurusta vastaan

18. heinäkuuta 2001 Isla Sornalle saapui pieni pelastusryhmä. Paul ja Amanda Kirby saapuivat saarelle etsimään 12 -vuotiasta poikaansa, Eric Kirbyä. Saarelle laskeutumisen jälkeen, mukaan tulleet palkkasotilaat törmäsivät heti Spinyyn ja yksi heistä sai surmansa. Muut ihmiset, mukaan lukien matkalle huijattu paleontologi Alan Grant yrittivät paeta lentokoneella, jonka Spiny kuitenkin tuhosi. Paetessaan ryhmä törmäsi nuoreen tyarnnosaurukseen, joka hyökkäsi Spinyä päin, mutta sai surmansa. Taistelun aikana ihmiset ehtivät paeta[10].

Eric Kirby Spiny ja Alan Grant

Eric ja Grant kohtavaat Spinyn

Myöhemmin ryhmä joutui pakenemaan saarella olleita velociraptoreita, jolloin Grant sattumalta kohtasi Kirbyjen pojan. Kaksikon yövyttyä vanhassa kuorma-autossa, Eric kuuli isänsä satelliittipuhelimen soivan ja lähti ääntä kohti. Eric löysi vanhempansa ja samalla paljastui, että ääni tuli Spinystä, joka oli aiemmin syönyt puhelinta pitäneen palkkasotilaan. Onnistuttuaan pakenemaan suurta spinosaurusta toisen kerran, joukko päätti laskeutua alas kanjoniin, josta pääsisi mahdollisesti rannalle.

Spiny järvessä

Spiny järvessä

Yön laskeuduttua nelikko oli kulkenut vanhalla proomulla jo kilometrien ajan, kun satelliittipuhelimen soitto alkoi taas kuulua. Spiny oli kulkenut joen vartta pitkin ja ulostanut puhelimen. Pian eläin itekkin ilmaantui näkyviin ja yritti upottaa proomun. Spiny yritti napta veden alle jääneen Amanda kirbyn, mutta Grant kiinnitti pedon huomion aseellaan, jonka voimasta veteen valunut bensa syttyi tuleen. Spiny jäi liekkien keskelle, mutta onnistui lopulta pakenemaan viidakkoon tuhoamalla vanhan, vedessä olleen nosturin.

Kuolema:

Spinosauruksen luuranko Jurassic Worlidssä

Spinyn luuranko tyrannosaurusaitauksen edustalla

Tuntemattomasta syystä Spiny menehtyi vuoden 2001 jälkeen, jonka jälkeen tämän luuranko siirrettiin Isla Nublarille rakennettuun Jurassic World -puistoon[11].Spinyn jäänteet koristivat puiston tyrannosaurusaitauksen edustaa useiden vuosien ajan, kunnes ne lopulta tuhoutuivat kokonaan joulukuussa 2015, tyrannosaurus Rexyn murskattua ne[12].

Esiintyminen videopeleissä[]

Jurassic Park III: The DNA Factor:
Spiny esiintyy pomovastuksen roolissa Jurassic Park III: The DNA Factor -videopelissä, jossa tämä jahtaa pelaajaa toiseksi viimeisessä kentässä.

Jurassic Park III: Island Attack:
Spiny esiintyy vihollisena myös Jurassic Park III: Island Attack -videopelissä. Sitä ei voi tappaa, se vain jahtaa pelaajaa. Spiny esiintyy vain pelin alku- ja loppupuolella.

LEGO Jurassic World:
LEGO Jurassic World -videopelissä Spiny esiintyy sekä vihollisen, että pelattavan hahmon roolissa. Hahmo esiintyy vain Jurassic Park III -kenttien aikana, jon ka jälkeen sen voi avata pelattavaksi hahmoksi vapaassa pelitilassa.

Kuvagalleria[]

Lähteet[]

  1. Jurassic Park III -elokuvassa Alan Grant käyttää sanaa "him", joka viittaa urokseen
  2. Jurassic Park III -elokuvan dinosaurusten kokotaulukko
  3. Jurassic Park III -elokuvan dinosaurusten kokotaulukko
  4. Jurassic Park III -elokuvan dinosaurusten kokotaulukko
  5. Jurassic Worldin sosiaalisissa medioissa julkaistu video, jossa listataan uudessa elokuvassa olleet viittaukset aiempiin osiin
  6. William H. Macyn käyttää Spiny -nimeä Näin tehtiin Jurassic Park III -dokumentissa
  7. John Rosengrant käyttää Spino -nimeä Jurassic Park III -elokuvan eriskoistehosteryhmän kommenttiraidalla
  8. Spinosaurusta ei ole puiston esitteessä
  9. Spinyn nähdään liikkuvan Isla Sornan koillispuolella Jurassic Park III -elokuvassa. Itäpuolelle sijoittuvassa Kadonnut maailma - Jurassic Parkissa sitä ei sen sijaan nähdä lainkaan
  10. Jurassic Park III -elokuva
  11. Jurassic Worldin sosiaalisissa medioissa julkaistu video, jossa listataan uudessa elokuvassa olleet viittaukset aiempiin osiin
  12. Jurassic World -elokuva
Advertisement