Dinosauruspuisto Wiki
Advertisement
Jurassic Parkin parasaurolophusaitaus
Parasaurolophus aitaus jp kartta
Sijainti Isla Nublar
Tarkoitus Esitellä parasaurolophuksia
Rakennettu 1990 -luvun alussa
Purettu 1994
Status Purettu

Parasaurolophusaitaus on yksi Jurassic Park -puiston nähtävyyksistä, jotka ovat virallisessa kiertoajelukartassa.

Esiintyminen[]

Jurassic Parkin kartassa parasaurolophusaitauksen nähdään sijaitsevan Isla Nublar -saaren sisämassa, lähellä triceratopsaitausta. Aitaus sijaitsee samassa paikassa Tour the Island -nettisivun kartassa. Itse Jurassic Park -elokuvassa aitausta ei kuitenkaan nähdä vaan puiston parasaurolophukset asustavat samassa aitauksessa brachiosaursuten kanssa. Tämä voi johtua siitä, että elokuvan tapahtuma-aikaan, vuonna 1993 kaikki aitaukset eivät olleet valmiita ja eläimiä sijoitettiin vara-aitauksiin.

Masrani badcdoor -nettisivuston mukaan, suurin osa Jurassic Parkin rakennuksista purettiin vuonna 1994, joten parasaurolophusaitausta ei enää ole Isla Nublarilla. Vuonna 2004 saarella avattiin uusi puisto, Jurassic World, jonka gallimimuslaakso sijaitsee suunnilleen samalla paikalla kuin vanha parasaurolophusaitaus.

Advertisement