FANDOM


Jurassic Park (vuoden 2015 arcadepeli)
Jurassic Park Arcade 2015
Kehittäjä Raw Thrills
Julkaisija Betson Enterprises,
Universal Studios
Julkaistu Maalikuussa 2015
Genre Valopistooliammuskelu
Alusta Arcade
Edeltäjä Jurassic Park III

Jurassic Park on Raw Thrillsin kehittämä ja Betson Enterprisesin vuonna 2015 julkaisema Jurassic Park -arcadepeli.

Tarina Muokkaa

Pieni joukko palkkasotilaita on lähetetty Isla Nublarille, josta on tullut epävakaa alueella sijaitsevan tulivuoren vuoksi. Ryhmän tehtävä on vangita ja viedä mantereelle turvaan kolme puiston vaarallisinta dinosaurusta.

Pelaaminen Muokkaa

Jurassic Park on perusteiltaan tyypillinen arcadepeli, jossa pelihahmo kulkee automaattisesti "raiteitaan" pitkin ja pelaajan on tuhottava vastaan tulevat viholliset. Pelin kaikki yhdeksän kenttä sijoittuvat Isla Nublarille. Käytössään pelaajalla on viisi erilaista asetta. Kenttien kolme, kuusi ja yhdeksän loppuun on sijoitettu pomovastuksiksi vangittavat dinosaurukset (tyrannosaurus, spinosaurus ja triceratops), jotka täytyy voittaa ennen kuin voi jatkaa eteenpäin. Peliä voi pelata joko yksin tai kaksinpelinä.

Pelin dinosaurukset ja muut eläimetMuokkaa

Pelin kentät Muokkaa

Tuotanto Muokkaa

Jurassic Parkin tuotanto alkoi vuonna 2011[1]. Vaikutteita peliin haettiin sarjan aiemmista osista ja kolmen ensimmäisen elokuvan ikonisimmiksi nousseista kohtauksista. Pelikoppi sai tiedettävästi vaikutteita alkuperäisestä Jurassic Park -arcadepelistä. Sarjan useista muista peleistä poiketen, pelin haluttiin sijoittuvan Isla Sornan sijaan Isla Nublarille, joka itsessään on eräänlainen kumarrus alkuperäistä arcadepeliä ja ensimmäistä elokuvaa kohtaan. Kaiken kaikkiaan pelin tuotanto kesti kolme vuotta ja maksoi neljä miljoonaa yhdysvaltain dollaria[2].

Triviaa Muokkaa

Lähteet Muokkaa

  1. ArcadeHeroes.com - 18. maaliskuuta 2014
  2. ArcadeHeroes.com - 23. helmikuuta 2015
Community content is available under CC-BY-SA unless otherwise noted.